lauantai 18. heinäkuuta 2015

Etätöitä ja veneenkunnostusta Inkoossa



29.6.–1.7.2015
Risto Kristerin väki oli asentanut uudet aurinkopaneelit. Nyt luulisi, että sähkö ei lopu, vaikka moottori vähän piiputtaisikin. Ja ennen kaikkea pitkillä legeillä purjehtiessa ei tarvitse käynnistää sähkön saannin vuoksi moottoria. Veneeseen uusittiin myös septitankin pumppu, joka oli mennyt tulomatkalla rikki.




















Pekka oli pyytänyt, että Risto hankkisi tutka-asiantuntijan katsomaan tällin saanutta tutkaa. Ja aavistus oli oikea. Tutka ei toiminut, rikki mikä rikki. 

Tutkan uusiminen ei ollut yksinkertaista. Samanlaista tutkaa ei ollut enää saatavilla, vaikka tutka oli vasta viisi vuotta vanha. Vene-elektroniikka on kehittynyt näinkin lyhyessä ajassa niin, että meidän piti hankkia uusi tutka ja lisäksi uusi karttaplotteri. Risto sai onneksemme pikatilauksena koko paketin, että se ehdittiin asentaa ennen kuin kaikki miehet olivat lomilla. Meillä on siis tuliterä navigointipaketti veneessä.

Pekka laitteli venettä kuntoon ja minä tein etätöitä pari päivää Inkoossa. Kun työt oli saatu onnellisesti päätökseen, alkoi matkan suunnittelu.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti