Santander

Pekka raukka joutui Bilbaossa kärsimään jostain ihmehyttysistä. Niitä ei näkynyt missään ja minua ne eivät purreet, mutta Pekka oli aivan punaisia paukamia täynnä. Kaivoimme vanhan sähköisen Raid karkottimen esille. Sillä on torjuttu sääskiä joskus Iin Röytässä. Nyt se pörisi veneessä jatkuvasti. Apteekista löytyi allergiasalvaa, joka auttoi kutinaan. Pekka osti rotanmyrkylle haisevaa hyttysmyrkkyä. Minä meinasin kuolla siihen hajuun. Me ei koskaan saatu selville millainen otus teki selvää jälkeä Pekan nahkaan. Toin Oulusta Hydrokortisonia ja niin alkoivat paukamat kadota.

Getxossa vierähti kaksi ja puoli viikkoa. Ihan hirvitti, kuinka suuri lasku satamamaksusta muodostuu. Onneksi se putosi viikon oleskelun jälkeen puoleen. Useissa satamissa hinta putoaa mitä kauemmin satamassa viipyy, niin myös täällä.

Minun kunto oli kohentunut nopeasti. Huimausta on enää vain silloin kun pää on alaspäin. Ja pakkoko sitä on pää alhaalla kulkea. Aloimme suunnitella seuraavaa satamaa, joka on Santander ja sinne on matkaa 44 merimailia.

Lähtö oli 24.9. klo 8.10 Bilbaosta. Oli vielä hämärää kun satama jäi taakse ja keula oli kohti länttä. Tuuli oli heikkoa ja suunta vaihteli jatkuvasti. Aamullinen pilviverho jäi Bilbaoon ja aurinko paistoi lämpimästi. Oli hienoa olla jälleen merellä. Perillä Santanderissa olimme klo 15.50.

On aina jännittävää saapua uuteen satamaan. Meidät otti vastaan Santanderin edustalla oleva majakkasaari.  Sen kallioiseen rantaa maininki löi upeita tärskäyksiä. Vesi lensi korkealle. Magdalenan niemessä oli upea iso kartano, jonka katolla liehuivat Espanjan lippu, EU-lippu ja Kantabrian lippu. Kaupunki rajautuu jokeen. Talot nousevat kerroksittain ylös rinnettä. Toisella puolella jokea on pitkät valkoiset hiekkarannat.  Ajoimme jokea pitkin noin 2,5 mailia vierasvenesatamaan. Laivoja tuli vastaan ja katselimme kuinka pienet katamaraanit kilpailivat edestakaisin poikittain jokiuomaa pitkin.

Marinero ajoi meitä vastaan kumiveneellä. Hän kysyi, kauanko aiomme viipyä ja ohjasi meidät laituriin. Kaikki näytti todella hienolta. Oli palmuja ja upeita asuntoja rantatien varressa. Sataman palvelut olivat kohtuulliset. Vessat ja suihkut olivat kellarissa maan alla. Netti toimi heikosti. Satamamaksu oli 30,12 €.

Varmasti kaupungissa olisi ollut nähtävää, mutta meillä ei ollut aikaa jäädä satamaan pidempää. Kiire painoi jo päälle. Sen verran on ollut mutkia matkassa, että eteenpäin on mentävä jos tuulet antavat myöten.

Työkeikka Ouluun ja myrskyjen myrsky

Voi sitä jälleennäkemisen riemua kun pääsin halaamaan lapsia ja lastenlapsia. Viikko 38 vierähti Oulussa. Viikon aikana ehdin tehdä pari työkeikkaa ja käydä lastenlasten luona. Tyttären syntymäpäivääkin ehdimme juhlia omalla porukalla vähän ennakkoon. Oli niin ihana olla kotona.

Ikävöinnin summa taitaa olla aina sama. Kun on veneellä, ikävöi lastenlapsia ja kun on kotona, ikävöi Pekkaa ja venettä. Onkohan milloinkaan hyvä? Tämä lastenlasten ikävöinti pätee kaikkiin veneisoäiteihin, joita olen matkan varrella tavannut. Olipa kansallisuus mikä tahansa

Samaan aikaan Getxossa Pekka koki elämänsä kovimman myrskyn. 16.9. sataman marinerot olivat tulleet veneelle ja kehottaneet lisäämään köysiä. Oli tulossa kovia tuulia. Pekka kaivoi kaikki köydet esille ja kaverit olivat auttaneet ja neuvoneet mihin kohtaan laituria lisäköysiä veneestä pitäisi laittaa. Pitkiä köysiä viritettiin vastakkaiselle puolelle laituria.  Saksalaiseen naapuriveneeseen oli tullut omistaja paikalle ja hän oli lainannut Pekalle lisää köysiä, kun omat eivät olleet riittäneet.

Päivän mittaan tuuli oli yltynyt ja yöllä pahimmillaan tuulimittari näytti 32 m/s. Vene oli ryskännyt ja paukkunut. Kylkeen tuli koko ajan metrinen aalto. Vesi oli lentänyt veneen yli. Laituri ja vene nousivat ja laskivat eri tahtiin ja joka kerta tuntui siltä, että keula olisi irronnut veneestä. Vene oli kiinni 11 köydellä ja yksi niistä napsahti poikki kuin narunpätkä. Sormiponttoni oli nivelletty keskeltä ja se notkui ylös alas kun Pekka konttaamalla koitti saada köysiä lisättyä. Seisaaltaan olisi huuhtoutunut mereen. Kummallista oli, että ei satanut pisaraakaan. Yleensähän myrskyllä tulee vettä kuin aisaa. Ilmapuntari oli laskenut alemmaksi kuin koskaan aikaisemmin.

Aamupäivällä tuuli hellitti alle 20 m/s, mutta iltapäivällä se jälleen nousi myrskylukemiin. Nukkua ei voinut, eikä ulos ollut asiaa. Myrskyn laantumista odotellessa Pekka oli miettinyt, että olipa onni, että Tarja ei ollut täällä. Minä olisin kuulemma taatusti huutanut kurkku suorana, että vene hajoaa. Vaikka enhän minä niin herkkä ole, mutta kaipa Pekka omansa tuntee.

Illalla tuuli enää 15 m/s ja Pekka tarkasteli vahinkoja. Hän huomasi oikean puoleisen peräklyyssin kadonneen mereen parinkymmenen sentin pätkä teakia mukanaan. Pekka laittoi sikafleksiä repeämän suojaksi, että kosteus ei pääse rakenteisiin. Muita vahinkoja ei onneksi löytynyt. Vene on niin tukevaa ja turvallista tekoa, että yleensä ei ole tarvinnut kovemmassakaan kelissä olla huolissaan.  Tämä myrsky oli niin kova, että Pekka ei ole sellaista eläissään kokenut.

Myrskyn jälkeen on poutasää, niin kuin laulussa sanotaan. Kolme seuraavaa päivää oli kaunista, lämmintä ja aurinkoista. Pekka teki pyöräretkiä lähialueelle. Ensin hän pyöräili Punta Galealle, kalkkikivijyrkänteelle, joka on muodostunut miljoonia vuosia sitten. Sieltä on upeat näköalat Biskajalle. Matkalla jyrkänteelle on monenlaisia nähtävyyksiä, kuten Aixerrotan tuulimylly vuodelta 1742 ja La Galean linnoitus ja hautausmaa. Muutama kirkkokin tuli katsastettua. Getxon pyöräreitit ovat melkein kuin Oulussa. Pyöräillen pääsee lähes joka paikkaan.

Minä palasin veneelle maanantaina 21.9. puolen yön tietämillä. Matka oli aika raskas kahden koneen vaihdon vuoksi. Helsingissä jouduin odottamaan lähes kuusi tuntia Frankfurtin konetta. Jos onnistuu saamaan halvat lennot, yleensä joutuu hyväksymään pitkiä odotusaikoja. Vaihdoimme Pekan kanssa kuulumiset ja oli taivaallista päästä omaan venesänkyyn nukkumaan. Uni tuli heti.