Työkeikka Ouluun ja myrskyjen myrsky

Voi sitä jälleennäkemisen riemua kun pääsin halaamaan lapsia ja lastenlapsia. Viikko 38 vierähti Oulussa. Viikon aikana ehdin tehdä pari työkeikkaa ja käydä lastenlasten luona. Tyttären syntymäpäivääkin ehdimme juhlia omalla porukalla vähän ennakkoon. Oli niin ihana olla kotona.

Ikävöinnin summa taitaa olla aina sama. Kun on veneellä, ikävöi lastenlapsia ja kun on kotona, ikävöi Pekkaa ja venettä. Onkohan milloinkaan hyvä? Tämä lastenlasten ikävöinti pätee kaikkiin veneisoäiteihin, joita olen matkan varrella tavannut. Olipa kansallisuus mikä tahansa

Samaan aikaan Getxossa Pekka koki elämänsä kovimman myrskyn. 16.9. sataman marinerot olivat tulleet veneelle ja kehottaneet lisäämään köysiä. Oli tulossa kovia tuulia. Pekka kaivoi kaikki köydet esille ja kaverit olivat auttaneet ja neuvoneet mihin kohtaan laituria lisäköysiä veneestä pitäisi laittaa. Pitkiä köysiä viritettiin vastakkaiselle puolelle laituria.  Saksalaiseen naapuriveneeseen oli tullut omistaja paikalle ja hän oli lainannut Pekalle lisää köysiä, kun omat eivät olleet riittäneet.

Päivän mittaan tuuli oli yltynyt ja yöllä pahimmillaan tuulimittari näytti 32 m/s. Vene oli ryskännyt ja paukkunut. Kylkeen tuli koko ajan metrinen aalto. Vesi oli lentänyt veneen yli. Laituri ja vene nousivat ja laskivat eri tahtiin ja joka kerta tuntui siltä, että keula olisi irronnut veneestä. Vene oli kiinni 11 köydellä ja yksi niistä napsahti poikki kuin narunpätkä. Sormiponttoni oli nivelletty keskeltä ja se notkui ylös alas kun Pekka konttaamalla koitti saada köysiä lisättyä. Seisaaltaan olisi huuhtoutunut mereen. Kummallista oli, että ei satanut pisaraakaan. Yleensähän myrskyllä tulee vettä kuin aisaa. Ilmapuntari oli laskenut alemmaksi kuin koskaan aikaisemmin.

Aamupäivällä tuuli hellitti alle 20 m/s, mutta iltapäivällä se jälleen nousi myrskylukemiin. Nukkua ei voinut, eikä ulos ollut asiaa. Myrskyn laantumista odotellessa Pekka oli miettinyt, että olipa onni, että Tarja ei ollut täällä. Minä olisin kuulemma taatusti huutanut kurkku suorana, että vene hajoaa. Vaikka enhän minä niin herkkä ole, mutta kaipa Pekka omansa tuntee.

Illalla tuuli enää 15 m/s ja Pekka tarkasteli vahinkoja. Hän huomasi oikean puoleisen peräklyyssin kadonneen mereen parinkymmenen sentin pätkä teakia mukanaan. Pekka laittoi sikafleksiä repeämän suojaksi, että kosteus ei pääse rakenteisiin. Muita vahinkoja ei onneksi löytynyt. Vene on niin tukevaa ja turvallista tekoa, että yleensä ei ole tarvinnut kovemmassakaan kelissä olla huolissaan.  Tämä myrsky oli niin kova, että Pekka ei ole sellaista eläissään kokenut.

Myrskyn jälkeen on poutasää, niin kuin laulussa sanotaan. Kolme seuraavaa päivää oli kaunista, lämmintä ja aurinkoista. Pekka teki pyöräretkiä lähialueelle. Ensin hän pyöräili Punta Galealle, kalkkikivijyrkänteelle, joka on muodostunut miljoonia vuosia sitten. Sieltä on upeat näköalat Biskajalle. Matkalla jyrkänteelle on monenlaisia nähtävyyksiä, kuten Aixerrotan tuulimylly vuodelta 1742 ja La Galean linnoitus ja hautausmaa. Muutama kirkkokin tuli katsastettua. Getxon pyöräreitit ovat melkein kuin Oulussa. Pyöräillen pääsee lähes joka paikkaan.

Minä palasin veneelle maanantaina 21.9. puolen yön tietämillä. Matka oli aika raskas kahden koneen vaihdon vuoksi. Helsingissä jouduin odottamaan lähes kuusi tuntia Frankfurtin konetta. Jos onnistuu saamaan halvat lennot, yleensä joutuu hyväksymään pitkiä odotusaikoja. Vaihdoimme Pekan kanssa kuulumiset ja oli taivaallista päästä omaan venesänkyyn nukkumaan. Uni tuli heti.