lauantai 3. lokakuuta 2015

Pikavisiitti La Corunaan


Kolme päivää meni Gijonissa odotellessa kevyempiä tuulia. Tämä on ollut merkillinen matka tuulten vuoksi. On tuullut liikaa tai ei ole ollut tuulta ollenkaan. Keskiviikkoaamuna 30.9. kova tuuli hellitti ja tietysti oli lähes tuuleton sää.

Tuttu vene Bilbaosta Thule, saksalainen Najad, oli tullut yön aikana satamaan. Veneenomistaja laittoi venettä kuntoon, kun itse oli lähdössä Frankfurtiin. Hänellä oli ollut viikon verran miehistöä, mutta nyt hänen taas piti jättää vene odottamaan siihen saakka kun miehistöä olisi tarjolla. Hänen matkansa etenee vielä hitaammin kuin meidän.

Kippari selällään

Köydet irtosivat klo 11.10 ja lähdimme ajamaan moottorilla vanhaan maininkiin, mikä ei ollut tasaantunut kolmen päivän puhalluksen jälkeen. Matka taittui rattoisasti autopilotilla. Laivoja tuli vastaan useita. Yksikin tupruteli perässään mustat sauhut taivaalle, että Pekka tuumasi, että onkohan tuo sitä vähärikkistä polttoainetta. Kyllä tällä reissulla on nähty sellaiset saastuttajat, että ei ikinä ennen.

Meripunkka valmiina yötä varten



On välillä mukava edetä ilman älytöntä keikkumista ja pyöritystä.  Yö oli rauhallinen. Kumpikin saimme nukuttua hyvin omalla vapaavuorolla. Illalla veneen ympärillä lensi pikkulintuja. Pari lintua istui välillä mantookille levähtämään. Luulimme, että ne olivat aikoja sitten lentäneet pois. Aamulla pari lintua pöllähti sprayhoodin alla olevien tyynyjen välistä taivaalle. Saivatpahan levähtää kunnolla.
Auringonlasku Biskajalla

Auringonnousu

Perillä La Corunassa olimme 1.10. klo 14.20. Oli hieno auringon paiste kun rantauduimme tuttuun satamaan. Satamassa on todella hyvät palvelut. Satamamaksu oli 24, 19 €, mikä on hieman kalliimpi kuin Gijonissa. 

La Coruna

Kaupungintalo Corunassa

Tankki täyteen Dieseliä
Ensimmäiseksi otimme pyörät esille ja lähdimme Supermarketiin. Tiesimme tutun kaupan parin kilometrin päässä. Ruokatarpeiden täydennyksen jälkeen leivoin täytekakun Pekan syntymäpäivän kunniaksi. Leipominen on hieman haasteellista kaasu-uunissa, eikä kakkua voinut sanoa kauniiksi. Maku oli kuitenkin suussa sulava.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti