keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Sateinen Vigo



2.10. klo 12.10 lähdimme La Corunasta kohti Vigoa. Ennen lähtöä kävimme jälleen tankilla. Edessä olisi moottorilla ajoa, koska tuulta ei ollut. Herkules majakka jäi taakse ja matkaa tehtiin Pohjois-Espanjan rannikkoa pitkin kohti etelää.
Herkules majakka La Corunassa

Yö meni normaalissa järjestyksessä. Minä olin iltayön vahdissa ja Pekka aamuyön. Oli mahtava täysikuu ja upea tähtitaivas. Muutamia purjeveneitä oli menossa samaan suuntaan. Iso 20 metrinen purjevene jäi ankkuriin Islas Ciesin edustalle. Minua harmitti, että joudumme jättämään taas väliin tämän upean ankkuripaikan. Tiedossa oli seuraavana päivänä alkava kova tuuli, joten ei kiitos ankkuriin.
Auringonlaskun aikaan meri oli lähes tyyni
Vigon purjehdusklubirakennus
Purjehdusklubin aula

Vigossa marinero ajoi vastaan kumiveneellä ja ohjasi meidät laituriin. Satamassa oli viiden vuoden aikana tehty paljon muutoksia. Siellä oli upouudet laiturit ja kauppakeskuksen eteen oli rakennettu uusi satama. Sitä ei ollut viime kerralla kun olimme täällä. Saimme loistavan laituripaikan uudelta puolelta. 116 merimailin jälkeen olimme laiturissa 3.10. klo 10.15.

Kauppaa etsimässä
 

Viiden tunnin unien jälkeen otimme rauhallisesti. Olemme tulleet peräperää monta legiä yönyli, joten nyt pitää jarrutella. Meidän maitotilanne oli heikko. Ja se, jos mikä saa Pekan pois tolaltaan. Muistimme, että iso supermarket oli 2,5 kilometrin päässä. Kauppaan on todella raskas matka koko ajan korkeammalle nousevan mäen päälle. Ei jaksanut lähteä kiipeämään. Lähdimme etsimään kauppaa lähempää.

Sain kartan ja reitin kaupalle turisti infosta, joka oli aivan sataman vieressä. Se olisi aivan lähellä. Me ei vain löydetty kauppaa. Kiersimme tunnin verran edestakaisin koko lähipiirin ja kauppaa ei löytynyt. Kyselimme paikallisilta ja he vain pyörittelivät päätään ja levittelivät käsiään. Pari nuorta tyttöä kertoi, että on turha etsiä, koska nyt on sunnuntai ja kaupat eivät ole auki. Luovutimme ja palasimme veneelle kauppakeskuksen kautta. Ostimme kioskista täytetyt sämpylät ja pari pulloa vettä ja kokista. Se oli ensimmäinen kerta, kun meidän veneestä loppui maito.

Seuraavana päivänä lähellä oleva kauppa löytyi. Pekka kantoi repputolkulla maitoa veneeseen. Maitotilanne olisi hyvä ainakin jonkin aikaa.


Seuraavat päivät olivat sateisia ja tuuli oli kovimmillaan lähes 30 m/s. Vieressä olevaan terminaaliin tuli iso Suomessa rakennettu risteilijä. Se oli hieno laiva. Kyllä suomalainen laivanrakennus on huippua. Risteilijä oli satamassa vain yhden yön. Sen lähtöä oli seuraamassa kymmeniä ihmisiä ja mekin liityimme joukkoon katsomaan mielenkiintoista tapahtumaa.

Satamassa oli vain muutamia vierasveneitä. Pari Irlantilaista venettä teki lähtöä samaan aikaan kun me tulimme. Toisen veneen kippari oli ollut aikoinaan risteilyaluksen kapteeni ja kertoi käyneensä Suomessa useita kertoja. Me tulimme suojaan myrskyltä ja he lähtivät sen alta pois kun vielä pääsivät.

Hollantilainen vene oli menossa Kanarialle ARC kilpailuun ja näytti siltä, että heillä oli miehistön vaihto meneillään. Sateesta ilmestyi pari miestä kassien kanssa ja sen jälkeen kannella oli täysmiehitys nokka pitkällä katsomassa merelle. Taitaa pitää kiirettä heilläkin. ARC veneet lähtevät Las Palmasista marraskuun puolivälissä Karibialle ja jos aikoo olla mukana, pitäisi jo kiireen vilkkaan olla menossa kohti Kanariaa.

Maanantaina kuusi miestä seisoi purjehdusvarustus päällä kannella ja osa irroitti köysiä. Iso purje oli kolmannessa reivissä. Tuuli oli heikentynyt, mutta sitä oli vielä lähemmäs 20 m/s.  Muutaman tunnin kuluttua vene palasi satamaan. Vigon vierasvenesatama on jokisuussa 2-3 mailin päässä avomerestä ja merenkäynti sataman edustalla on aika vähäistä. Lisäksi Islas Ciesin saaret suoraajat jokisuuta. Taisi tulla sellaiset aallot vastaan, että parempi odotella tuulen laantumista.

Vigon satamamaksu oli 21,36 € / vuorokausi. Vessat ja suihkut olivat purjehdusseuran omistamassa uimahallissa. Netti toimi hyvin klubirakennuksessa.


Sade ja tuuli jatkuivat vielä maanantaina. Alkoi jo huolestuttaa, että ehtisimmekö marraskuun puoleen väliin mennessä Almerimariin. Meillä on tärvääntynyt aikaa tuulien pidossa ja Bilbaossa minun huimauksen vuoksi enemmän kuin olimme arvioineet. Pitäisikö meidän jättää vene Portugalin puolelle? Seuraavat legit ovat tässä asiassa ratkaisevia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti