Tuuli laantui Nazaressa. Kuten aina, myrsky loppuu ennemmin
tai myöhemmin. Köydet irtosivat 12.10. puolen päivän aikoihin kohti Penicheä .
Sää oli pilvinen. Tuulta oli sopivasti 5-7 m/s, joten pääsimme mukavasti
purjeilla. Oli sen verran mukavaa menoa, että päätimme jatkaa Lissaboniin
samalla halssilla.
Meille on jäänyt edelliseltä reissulta huonot muistot Penichestä.
Satama oli suljettu huonokuntoisuuden vuoksi ja meidät passitettiin poijuun
sataman edustalle. Kun yhtään vapaata poijua ei löytynyt, kiinnityimme paikallisen
pienen kalastajaveneen kanssa samaan poijuun. Ja siitä alkoi helvetillinen yö. Maininki ja virtaus liikuttelivat meitä kalastusveneen ympäri. Köydet
kiertyivät yhteen ja veneen kyljet olivat koko ajan vaaravyöhykkeellä.
Jouduimme vahtimaan milloin vene paukahtaa toisen kylkeen. Nyt yöllinen
rantautuminen Lissaboniin ei tuntunut yhtään huonolta ajatukselta.
Tuuli yltyi iltaa kohti, mitä lähemmäs Lissabonia pääsimme.
Cascais olisi ollut ensimmäinen mahdollinen satama, mutta matkakassan heikohkon tilanteen vuoksi
katselimme halvempaa vaihtoehtoa. Lissabonissa on useita
vierasvenesatamia. Päätimme mennä
Oeirakseen.
Matkaa oli tehty 74
mailia ja saavuimme satama-altaaseen pimeässä. Kiersimme kaikki laiturit ja vain yksi vapaa paikka löytyi. Vieressä
olevan saksalaisen veneen kippari oli jo laiturilla otsalamppu päässä ottamassa
meitä vastaan. Paikka ei ollut hyvä. Se oli aivan satama-altaan suulla. Olimme sen verran väsyneitä, että emme
jaksaneet enää jatkaa matkaa Tejo-jokea ylöspäin seuraavaan satamaan. Köydet
kiinnitettiin klo 01.35.
Aamulla katsoimme tuuliennusteita. Parin päivän sisällä oli jälleen tulossa
kovia tuulia. Päätimme jäädä muutamaksi päiväksi tähän. Maksoimme kuusi päivää,
saimme kolme päivää ilmaiseksi. Joten päätimme olla Oeiraksessa seuraavat 9
päivää. Nyt meillä olisi aikaa
käydä Sintrassa, joka jäi väliin viime reissulla.
Sataman fasiliteetit olivat erinomaiset. Ainoa huonopuoli oli se, että aallot
tulivat satama-altaaseen suoraan sisääntuloaukosta. Parin päivän päästä nousi kova
tuuli, siitä alkoi melkoinen pyöritys.
Vaikka tuulta oli 15–20 m/s, otimme rannalla aurinkoa.
Lähes tyhjillä rannoilla ei ollut tunkua. Saimme nauttia mukavista
aurinkoisista päivistä ja olla aivan rauhassa. Satamasta
olisi ollut autokuljetus kauppaan parin kilometrin päähän. Me ajoimme kuitenkin
pyörällä päivittäin kauppareissut, ihan vain liikunnan vuoksi.
Sintra satulinnojen
kaupunki
14.10. lähdimme päiväretkelle Sintraan, joka on noin 25
kilometrin päässä Lissabonista. Sintra on Unescon maailman perintökohde, jossa
emme ehtineen käydä Kanarian purjehduksella. Pääsimme paikallisella linja-autolla Sintraan hyvin, kunhan ensin löysimme linja-autoaseman. Sitä jouduimme etsimään toden teolla, onneksi kysyvä löytää. Toinen
vaihtoehto olisi ollut juna, mutta se olisi mennyt ehkä vielä vaikeammaksi. Bussimatka
kesti lähes 1,5 tuntia.
Perillä Sintrassa menimme ylös Penan palatsille kiertoajelubussilla.
Palatsi sijaitsee Serra de Sintran vuoriston korkeimmalla kukkulalla. Emme olisi
jaksaneet kävellä kolmea kilometriä ylämäkeä kuumana päivänä. Istuimme
mukavasti ilmastoidussa bussissa ja samalla saimme yleiskuvan maisemista ja
viidakkomaisesta rinteestä.
Sintran historiallinen keskusta eli vanhakaupunki on todella
upea vanhoine taloineen, palatseineen ja rehevine puutarhoineen. Siellä oli hienoa vain kuljeksia ja katsella.
Kävelimme Palcio Nacional palatsin edessä olevalle aukiolle. Palatsin tunnistaa
kahdesta valtavasta savupiipusta. Kuulimme pitkästä aikaa suomen kieltä. Kolme
suomalaista nuorta naista oli retkellä Sintrassa ja nauttivat retkieväitä torin
laidalla olevalla kivipenkillä.
Poikkesimme lounaalle rautatieaseman vieressä olevaan Pizza
Huttiin. Oli mielenkiintoista kurkata asemarakennuksen sisään. Seinät olivat
kauttaaltaan upeiden mosaiikkien peitossa. Mosaiikkien keskellä myytiin
junalippuja pikkuluukusta.
Sintrassa olisi ollut paljon mielenkiintoista katsottavaa. Oli
hieman harmillista, että meillä ei ollut riittävästi aikaa käydä palatseissa
sisällä. Ehkäpä paluumatkalla voidaan tehdä uusinta kierros Sintraan.
Pyöräretki Decathloniin
Bussimatkalla olimme nähneet Decathlon urheiluliikkeen
lähellä Cascaista. Ranskan Decathlonissa ehdittiin ostaa vain pyörät, joten nyt
voisi käydä katsomassa muuta ostettavaa. Selvitimme karttaohjelmalla reitin ja
lähdimme heti aamupalan jälkeen pyörillä liikkeelle.
Se olikin sitten pyöräretkien pyöräretki. Alkumatka meni
nopeasti rantatietä. Muutama iso tietyömaa oli matkan varrella ja saimme
melkein henkemme kaupalla ajella autojen seassa. Lähempänä Cascaista tie kääntyi vuorille ja
alkoi uskomaton ylämäki. Sitä ei huomannut karttaa katsellessa. Minä läähätin
puolikuolleena ja jouduin taluttamaan pyörää jyrkimpien mäkien kohdalla.
Onneksi tie tasaantui muutaman kilometrin jälkeen. Kun vähän
helpotti ylämäen kanssa, jouduimme ajamaan pakoon kahta isoa koiraa, jotka
lähtivät seuraamaan meitä. Lisäksi olimme kuolla janoon, kun emme huomanneet
varata mukaan mitään juotavaa. Jano yltyi aivan mahdottomaksi. Kieli kuivana vihdoin kurvattiin
urheiluliikkeen pihaan, ja ensimmäisenä rynnättiin juomakaapille. Tovi meni
huilatessa ennen kuin pystyimme mitään ostoksia tekemään.
Paluumatka oli onneksi helpompi, kun suurin osa matkasta oli
alamäkeä. Vielä viimeinen koitos tuli rantatiellä, kun alkoi sataa kaatamalla.
Saavuimme pimeässä satamaan. Litimärkinä ja väsyneinä meitä onneksi vain
nauratti. Olihan se melkoinen
pyöräretki. Ajoimme päivän aikana 28 kilometriä. Saimme tehtyä tuliaisostoksia
ja aina tarpeellisia t-paitoja.
Tuulta ja sadetta
Pari päivää oli todella kurjaa säätä. Tuuli oli välillä 25
m/s. Vene heilui niin, että piti pidellä kiinni, että pysyi pystyssä. Köydet
nykivät ja paukkuivat. Valtavat aallot pauhasivat satama-altaaseen ja vene
poukkoili sinne tänne. Vettä satoi vaakasuoraan. Luukkua ei voinut kastumatta
avata.
Siinä sitten sisähommissa aloimme suunnitella loppumatkaa.
Almerimariin on vielä matkaa monta sataa mailia. Olemme odotelleet kovien
tuulien vuoksi satamissa yli kuukauden, eikä matka ole joutunut niin kuin
olimme ajatelleet. Pohdinnan tuloksena teimme päätöksen, että seuraava satama
on Lagos ja vene jää sinne talvehtimaan. Päätökseen vaikutti myös se, että
Biskajalla loukkaamani olkapää oli edelleen kipeä. Ehtisimme olla pariviikkoa Lagosissa
aivan rauhassa ennen paluuta. Paluulennot varattiin 5.11. ja matkalla kävisin
Helsingissä vakuutusyhtiön sairaalassa kuvauttamassa olkapäätä.
21.10. oli vihdoinkin sellainen sää, että pääsimme
lähtemään. Saksalaiset naapurimme olivat lähteneet jo aikaisin aamulla, mutta me irrotimme
köydet vasta puolen päivän jälkeen. Edessä olisi 123 mailia ja uumoilimme, että
perillä Lagosissa oltaisiin aamupäivällä.