perjantai 4. maaliskuuta 2016

Vene talvehtii



Helmikuussa kävimme Lagosissa katsomassa miten Tallu III on pärjännyt talvisatamassa.  Lensimme Helsingistä Frankfurtin kautta Lissaboniin. Matka meinasi tyssätä Frankfurtiin. Lissabonin koneen lähtöportilla kysyttiin ensimmäisen kerran passia. Minä huomasin kauhukseni, että olin unohtanut passin kotiin. Minulla oli matkassa ainoastaan vanhanmallinen vaaleanpunainen pahvinen ajokortti. Ainoa dokumentti, jossa oli kuva. Virkailijoiden esimies katseli sitä pitkään ja päästi kuin päästikin meidät koneeseen.

Pääsimme onnellisesti Lissaboniin. Jäimme hotelliin yöksi, koska viimeinen Lagosin bussi oli jo mennyt. Varasin huoneen etukäteen Hotels.comin kautta. Hinta oli edullinen,  62 euroa, johon sisältyi aamupala.

Aamulla satoi kaatamalla vettä. Ehdimme kastua, vaikka asemalle ei ollut pitkä matka. Bussissa sitten kuivateltiin.

Perillä Lagosissa oli harmaata. Ei aivan satanut, mutta kaukana se ei ollut. Jännittyneinä menimme nostosillan yli laiturille ja siellähän se rakas paattimme odotti. Jälleen näkeminen oli riemastuttava.
Kaikki oli ennallaan, juuri niin kuin olimme veneen jättäneet. Kannella oli Saharasta tuulien mukana tuomaa kullan ruskeaa hiekkaa. Sisällä oleva pöly sai kyytiä, kun siivosimme venettä asumiskuntoon.

Onneksi sää parani. Lämpötila päivällä vaihteli +15 asteesta +23 asteeseen. Sää oli välillä puolipilvinen ja onneksi välillä aurinkoinen. Yöllä lämpötila putosi +10 aseteen tuntumaan. Yöt tuntuivat kylmiltä kosteuden vuoksi ja iltaisin jouduimme käynnistämään lämmityslaitteen.
Löysimme Lagosin Lidlin parin kilometrin päästä ja hintataso laski entisestään. Pekka arvioi kauppojen edullisuutta maitolitran hinnalla. Lidlissä litra maitoa maksoi 52 senttiä.

Teimme pitkiä kävelylenkkejä rannalle ja kaupunkiin. Yllättäen näimme kävelylenkillä Laser purjeveneitä, joissa oli Suomen purjetunnus.  Suomalaisia olympiapurjehtijoita oli harjoitteluleirillä Lagosissa.

Lagos on kuuluisa rantakallioiden luolista. Kävimme viisi vuotta sitten tutustumassa luoliin meren puolelta pienellä paikallisella moottoriveneellä. Nyt lähdimme pyöräretkelle majakalle, luolien yläpuoliselle kalliolle. Ponta da Pienadelta oli hienot näköalat merelle ja huimia rotkoja ja kymmenien metrien pudotuksia meren pintaan.

Yhtenä päivänä kävimme merellä. Purjehdimme hupia niin kuin Pekka sanoo. Ajelimme pitkin rannikkoa muutama tunti itään ja sitten takaisin.

Viivyimme Lagosissa pari viikkoa 11.-25.2. Ennen paluumatkaa vene saatettiin taas talvikuntoon. Haikeana katselimme nostosillalta taaksemme. Seuraavan kerran olemme täällä sitten huhtikuussa, jolloin matka jatkuu Välimerelle.

Tämä matka oli testi siitä voiko Portugalissa asua talvella veneessä. Totesimme, että Kanarialla oli miellyttävämpää. Meidän mielestä Lagosissa elo ja olo on liian kylmää ja kosteaa. Useita englantilaisia venekuntia asuu talven yli Portugalissa. Sen voi ymmärtää. Säähän on kuin kesällä Englannissa, sateinen ja kolea.

Hieman jännitti  miten pääsen paluulennoille ilman passia. Pienen odottelun jälkeen se kuitenkin onnistui. Kiitos Euroopan unionin.

1 kommentti:

  1. Moikka!
    Hienoa, että blogi jatkuu. Ilolla seurataan Degerön matkaa lämpimään. Iloista seiluuta 2017.
    T. Mika ja s/y ReRon (Degerö 35)

    VastaaPoista