Kielin kanavalla

Heiligenhafenissa herättiin klo 6.00. Oli mukava lämmin tyyni aamu. Lähtö aamutoimien jälkeen klo 7.15. Ajeltiin moottorilla auringon paisteessa kohti Kielin kanavaa. Liikenne vilkastui mitä lähemmäksi Holtenauta päästiin. Useita purjeveneitä oli menossa kohti sulkua ja osa veneistä purjehti ihan vain huvikseen edestakaisin. Saimme väistellä myös monenlaisia laivoja aina kanavalaivoista isoihin konttialuksiin. Yhtäkkiä vastaan porhalsi saksalainen sukellusvene lippu liehuen. Saksalaisilla on liput liehumassa kaikissa kumivenettä isommissa veneissä. Jopa soutuveneiden perässä tökötti iso lippu.

Pari mailia ennen sulkua oli iso konttialus redillä ankkurissa. Purjeveneet ja muut alukset kiersivät laivan molemmin puolin. Me myös otimme suunnan hieman kauempaa. Kohta paikalle porhalsi kumivene, josta mies kuvasi meitä kännykällä. Sitten hän huusi, että olemme military arealla ja meidän pitää poistua välittömästi. Minä istuin veneen reunalla ja kysyin mihin meidän pitää mennä. Mies viittasi lähellä olevaan keltaiseen poijuun. Me olimme ylittäneet sotilasalueen rajan parilla kymmenellä metrillä. Aluetta ei ollut merkitty meidän merikortteihin eikä plotterissakaan ollut mainintaa alueesta. No nyt meidät on sitten kuvattu Saksan tiedustelutietoihin. Toivottavasti tukka oli hyvin.

 

Sululla olimme klo 14. Siellä pyöri useita veneitä odottamassa sulun aukeamista. Odottelua olikin sitten 2,5 tuntia. Norjalaisessa veneessä oli kolme miestä ja he huutelivat ollaanko menossa Englantiin. Sen jälkeen he huutelivat brittiveneeseen, jossa oli ehkä kuusissakymmenissä oleva mies yksinään. Hän oli palaamassa kotiin päin. Koskaan ei selvinnyt mitä norjalaiset olivat vailla. Puhelivatko vain aikaa kuluttaakseen? Brittiveneen kippari kertoi meille olleensa Suomessa ja joskus aikoinaan jopa Oulussa

Kun vihdoin sulut aukesivat, ensin sinne ajoi pari laivaa ja sen jälkeen huviveneet pakkautuivat laivojen väliin. Sen verran oli siinä notkuttu ja odotettu, että kiiruussa meinattiin ajaa sulkuun ennen aikoja. Ei huomattu katsoa valoja, jotka olivat vielä punaiset. Kovaäänisestä komennettiin vielä odottamaan. Kun valot sitten vaihtuivat, saksalainen purjevene kiilasi meidän ohi ja aiheutti jopa vaaratilanteen, kun ajoi kovalla vauhdilla meidän eteen. No sen siitä saa kun ei osaa käyttäytyä. Puolustukseksi voi sanoa, että ei me niin usein olla suluilla pyöritty. Pekka kävi maksamassa kanavamaksun ylhäällä automaattiin. Norjalaiset kävivät ostamassa olutta.

 Kanavassa olikin sitten rauhallista koneajoa. Isoa ja pientä laivaa tuli jatkuvalla syötöllä vastaan. Yksikään laiva ei ohittanut meitä. Kanavalla on 8 solmun nopeusrajoitus.  Olimme Rendsburgissa klo 19.00 ja sopivaan aikaan. Alkoi sataa kaatamalla. Rendsburg on mukava satama hyvine palveluineen, mutta nettiä me emme saaneet toimimaan.

Aamulla sade oli ohi. Lähdimme ajamaan kohti Brunsbuttelia klo 8.30. Perillä Brunsbuttelissä olimme klo 16.15. Sulussa kaikki meni hyvin. Emme etuilleet tai muuten aiheuttaneet pahennusta. Oli mukava muistella tuttua paikkaa edelliseltä reissulta. Aivan sulkujen lähellä on laiturinpätkä, johon jouduimme jäämään odottamaan moottorin korjaajaa, sen jälkeen kun moottori sammui kun olimme irrottaneet köydet satamassa. Silloin oli hermot tiukalla ja siitäkin selvittiin.

Sulusta avautui Elbe-joen suu, jossa virtaukset ovat melkoiset.  Nostimme ison ylös, että vene ei keikkuisi vanhassa mainingissa. Huomasimme, että purjeessa oli reikä. Selvästi kolmanneksi ylimmän sauman kohdalla purje oli revennyt. Kyllä meitä harmitti, että emme huomanneet repeämää aikaisemmin. Heiligenhafenissa olisi ollut kaksikin purjemaakaria lähellä satamaa. Päätettiin mennä Cuxhaveniin, että saadaan purje kuntoon. Pakko se on korjata, että ei sitten repeä koko purje kovassa kelissä. Meidän onneksi saimme ajaa hyvässä myötävirrassa Cuxhaveniin. Perillä olimme klo 21.00. Heiligenhafenista Cuxhaveniin tuli matkaa yhteensä 110 mailia.